SKFlow päästää asiakkaan kaasulaskun pulssille

26.6.2019

Toukokuussa avautunut SKFlow on Suomen Kaasuenergian uusi extranet-palvelu, joka auttaa meitä palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin. Palveluun on ensimmäisten joukossa ehtinyt kirjautua jo runsas joukko asiakkaita. SKFlow palvelee niin yksityisasiakkaita, kuntia ja kaupunkeja kuin isännöitsjöitäkin.

”Tällä palvelulla haluamme mahdollistaa asiakkaillemme entistä paremman asiakaskokemuksen”, kertoo Suomen Kaasuenergian toimitusjohtaja Mika Paloranta. ”Itse esimerkiksi arvostan sitä, että SKFlow-palvelussa pääsee nopeasti yhteyteen asiakaspalvelun kanssa chatin avulla.”

Asiakaspalvelumme palvelee edelleen samoilla aukioloajoilla, joten chat-asiakaspalvelu on lisäys palvelupalettiimme. SKFlow-palvelussa on listattuna myös usein kysyttyjä kysymyksiä, joista voi käydä hakemassa suuntaviivoja mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Kaasulasku pintaa syvemmältä

SKFlow-palveluun rekisteröityneiden käyttäjien on mahdollista seurata niin sopimus- kuin kulutustietojaan käyttöpaikkakohtaisesti. Myös viimeisimpien laskujen tietoihin pääsee näppärästi käsiksi.

Kirjautuminen siis kannattaa ja se on yksinkertaista tehdä suoraan palvelussa. Tarvitset sitä varten asiakasnumerosi ja käyttöpaikan numeron, jotka löydät esimerkiksi viimeisimmältä laskulta. Jos asiakasnumerollasi on useampi käyttöpaikka, riittää kun syötät yhden käyttöpaikan numeron.

Rekisteröidy kesäkuun loppuun mennessä ja voit voittaa

Arvomme kesäkuun loppuun mennessä rekisteröityneiden kesken palkintoja: Lenovo tabP10 -tabletin (palkinnon arvo 379 euroa) ja illallisen Suomen Kokkimaajoukkueen kanssa (palkinto on avec, palkinnon arvo on yhteensä 200 euroa). Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Palveluun pääset tästä linkistä.