Helsinki Distilling Company

Tislaamon höyryntuotanto biokaasulla

Kaupunkilaisen kulttuurin keskukseksi nousseen Helsingin Teurastamon vanhoissa tehdasrakennuksissa valmistuu hyvän ruuan lisäksi myös kotimaista viskiä ja giniä. Helsingin Tislaamo, The Helsinki Distilling Company, valmistaa tuotteitaan ekologisesti biokaasun voimalla. Tuotantokapasiteetin kasvu ja toive kiertotalouteen siirtymisestä saivat tislaamon valitsemaan biokaasuun, jota tuotetaankin nykyisin tehtaan omista orgaanisista jätteistä.

”Helsingin Tislaamo on ensimmäinen yksityinen tislaamo Helsingissä kieltolain jälkeen. Toimialamme on väkevien alkoholijuomien valmistus ja päätuotteitamme ovat viski, gini ja muut tisleet”, avaa tislaajamestari Mikko Mykkänen. Suomessa tislaamon tuotteita myydään suoraan ravintoloille ja Altiaan, mutta vientiä on myös 19 muuhun maahan. Tuotteiden lisäksi tislaamo tarjoaa opastettuja kierroksia sekä mahdollisuuden nauttia laadukkaista cocktaileista ja maistuvista ruoka-annoksista tislaamon omassa Tislaamo Barissa. 

Faktat

1

Tislaamo Helsingissä

2

Biokaasulla tuotetaan höyry 1500 litran tislaimelle

3

Tehtaan oma orgaaninen jäte käytetään biokaasun tuotantoon

Tehokasta käyttövoimaa kaasusta

Helsingin Tislaamo koostuu viidestä eri rakennuksesta, joiden uumenissa valmistuu juomia kahden tislaimen voimin. Tislaamon uutta, teollisen tason tislainta pyöritetään biokaasulla, kun taas pienemmän tislaimen energianlähteenä toimii sähkö. ”Laajensimme tuotantokapasiteettia kesällä 2017 ja otimme samalla biokaasun käyttöön. Käytämme sitä meidän uudessa 1500 litran tislaimessa, jossa on käyttövoimana höyry. Ja höyrykonetta pyöritetään biokaasulla”, valaisee Mykkänen. Pienemmän tuotantolinjan osalta tislaamo ei ole harkinnut biokaasuun siirtymistä tislaimen pienuuden vuoksi, vaikka biokaasuun siirtyminen olisikin helposti toteutettavissa. Mykkänen lisää, että isommat laitteistot ovat pääsääntöisesti höyrykäyttöisiä, mikä edellyttää tehokkaampaa käyttövoimaa.

Biokaasun käyttöönotto sujui helposti, sillä tehtaan vierestä löytyi kaasuputki, johon tislaamo pääsi liittymään vaivattomasti. Teurastamon alueella oli aikaisemmin ollut kaasuverkko, joka oli aikoinaan poistettu käytöstä, mutta ravintoloiden ja muiden yritysten löytäessä alueelle, vanhan kaasuputken yhteyteen rakennettiin liittymä. ”Täällä on myös muita yrityksiä, jotka ovat siirtymässä kaasuun, muun muassa kahvipaahtimo, savustamo ja ravintoloita”, listaa Mykkänen ja mainitsee, että kaasu on monelle ykkösvalinta.

Kaupunkilainen osana kiertotaloutta

Alun perin yritys kiinnostui biokaasusta nähtyään samankaltaisia, kiertotalouteen perustuvia ratkaisuja panimoissa. ”Panimopuolella on melko samantyylisiä tuotantoprosesseja kuin tislaamonkin puolella. Olin nähnyt tällaisia biokaasuratkaisuja muutamassa panimossa ja ajattelimme, kun olemme kaupungissa, että olisi hyvä saada meidän omaa orgaanista jätettä kiertämään”, perustelee Mykkänen.

Helsingin Tislaamon tuotannosta syntyvä orgaaninen jäte matkaa kaksi kertaa viikossa Lahden biokaasulaitokselle, jossa jätteistä tuotetaan biokaasua. Tislaamon omista jätteistä tuotettu biokaasu ei kuitenkaan täysin kata kaikkea energiantarvetta, sillä jätteen määrä on suhteellisen pientä, mutta Mykkäsen mukaan suunta on oikea: ”Biokaasu on meidän mielestä ympäristöystävällinen, kaupunkilainen ratkaisu ja haluamme olla kantamassa kortemme kekoon vastuullisena yrityksenä.”

Helppous ja turvallisuus ennen kaikkea

Mykkänen mainitsee, että Helsingin Tislaamolle kaasun käyttö on välttämätöntä, sillä ilman kaasua tuotantoa ei pystyttäisi pyörittämään järkevästi. Osa panimoista ja tislaamoista luottaa kuitenkin edelleen nestekaasupulloihin, mutta Mykkänen kokee niiden käytön osittain hankalaksi: ”Kaasupullot ovat edullisia verrattuna kaasuliittymän rakentamiseen ja perustamiskustannuksiin, mutta kaasupullojen kanssa kuluu aikaa niiden vaihtamiseen ja muuhun veivaamiseen”, Mykkänen perustelee.

Biokaasun ehdottomiksi eduiksi hän listaa vaivattomuuden ja turvallisuuden: ”Se on hirveen kiva, ettei tarvitse varastoida pulloja ja että kaasuputki menee suoraan huoneeseen, missä meillä on höyrykone. Voin kääntää hanan päälle tai pois päältä helposti. Lisäksi siellä on tietenkin turvaventtiilit vuotojen tai ylipainetilanteiden varalta, jolloin kaasunsyöttö loppuu saman tien.” Biokaasulla on siis monta käytännön työn kannalta tärkeää ominaisuutta. Edellä mainittujen lisäksi kaasu erottuu edukseen myös tehokkuudellaan, sillä se sopii käyttövoimaksi järeämpäänkin tuotantoon. Helsingin Tislaamossa biokaasu on lunastanut paikkansa kaupunkilaisena energiamuotona, jota voidaan käyttää saumattomasti myös muiden energiamuotojen kanssa.

Tutustu menestystarinoihimme