Maailman huippujen matkassa

Suomen Kaasuenergian delegaatio matkasi helmikuussa kannustamaan Suomen kokkimaajoukkuetta IKA/Culinary Olympics -kilpailuihin Stuttgartiin, Saksaan. Matkanjohtajana toiminut myyntipäällikkö Niilo Rossi kertoo kokemuksen olleen moniaistillinen kokemus. ”Oli upeata nähdä, miten pitkään harjoitellut joukkue puhaltaa yhteen hiileen niinkin stressaavassa tilanteessa. Illallisten valmisteluihin käytettiin lähes kuusi tuntia ja siihen vielä keittiön siivoaminen päälle. Kaikki vaiheet oli harjoiteltu ja annosten ulkoasu hiottu moneen kertaan ja se kyllä näkyi – ja maistui”, Rossi summaa.

Matkan aikana kirkastui myös, miten tiukkaa yhteistyötä maajoukkue todella tekee. ”Oli kunnia olla kannustamassa Suomen joukkuetta. Voin kertoa, että kannustuslaulut kyllä kuuluivat kovaa ja korkealta. Tunnelma oli kuin missä tahansa suuressa urheilutapahtumassa.” Rossi seurueineen pääsi kannustamisen lisäksi maistamaan kilpailusuorituksia. ”En kyllä yhtään vedä kotiinpäin, kun sanon meidän olleen maailman huippujen matkassa – huikea kokemus!” Rossi sanoo.

Suomi kokonaiskilpailussa hienosti viidenneksi

Kilpailu muodostui kahdesta osasta: Chef’s Table ja Hot Kitchen. Molemmat osat arvioitiin erikseen kulta-, hopea- tai pronssitasolle. Kokonaiskilpailun voitti molemmista osioista yhteensä eniten pisteitä saanut joukkue. Arvioinnissa ruoan maun ja ulkonäön lisäksi tuomarit kiinnittivät huomiota mm, hävikkiin ja keittiön siisteyteen.

Suomen kokkimaajoukkue ylsi hienosti hopeasijalle uutena kilpailumuotona olleesta Chef’s Table -kilpailusarjasta. Kovatasoisen kansallisten joukkueiden kokonaiskilpailun voitti Norja, toiseksi tuli Ruotsi ja kolmanneksi Islanti. Kokonaiskilpailussa Suomi sijoittui viidennelle sijalle 29 maan joukosta.

”Joukkue teki parhaansa ja olen todella tyytyväinen kaikkien panokseen. Kisa oli todella kova”, kertoo toiminnanjohtaja Tapio Laine Culinary Team of Finlandista.

”Lähdimme kultajahtiin ja joukkueen suoritus oli kova. Olen pettynyt, ettei se tällä kertaa riittänyt voittoon asti. Kilpailutilanteessa kaikki on mahdollista. Joukkue teki kuitenkin parhaansa ja olen heistä todella ylpeä”, kertoo puolestaan joukkueenjohtaja Kristian Vuojärvi.

Chef’s Table -sarjassa valmistettiin 12 hengelle kuuden ruokalajin menukokonaisuus, joka sisälsi mm. kylmiä ja lämpimiä sormisyötäviä, pääruoan, vegaanisen annoksen, jälkiruoan ja petit fourseja. 

”Suoritus oli eheä ja hyvä, kaikki meni suunnitelmien mukaan. Kisajärjestäjillä oli alussa kilpailukeittiön järjestelyyn liittyviä ongelmia, joka aiheutti meille haasteita. Joukkue kuitenkin tiivisti suoritustaan pysyen aikataulussa aina serviisin loppuun asti”, kertoi Vuojärvi.

Hot Kitchen -kilpailussa Suomen suoritus arvioitiin hopeatasolle. Joukkue valmisti kilpailusarjassa 110 hengelle kolmen ruokalajin menun, jossa alkuruokana oli norjalaista ruijanpallasta, pääruokana kotimaista kaniinia ja jälkiruokana viinimarjoja. 

”Kaikki meni hyvin ja suunnitellusti. Keittiötyöskentelymme oli parasta, mitä olen kuuden vuoden aikana joukkueen kanssa kisatessa ja harjoitellessa nähnyt”, kertoi joukkueen kapteeni Samuel Mikander Hot Kitchen -kilpailusta.