Siirryimme tankkausasemallamme pelkkiin kilohintoihin ja helpotimme palautteen antamista

Ilmoitamme jatkossa Tuusulan kaasutankkausasemallamme bio- ja maakaasun hinnat ainoastaan kilohintoina.

Aseman maksupääte sekä hintapylväs ovat jo päivittyneet, eli niissä on viime viikosta alkaen ollut kaasulajien hinnat pelkästään euroina kilogrammaa kohden. Muutoksella ei ole vaikutusta itse tankkaamiseen, maksamiseen eikä kaasujen hinnoittelutasoon asemalla.

Ilmoitimme aiemmin asemallamme kaasulajien hinnat myös kaasun ja bensiinin energiasisältöjen vertailuun perustuvina litrahintoina. Litrahintojen tarkoitus oli helpottaa bensiini- ja kaasukäyttöisten autojen todellisten polttoainekustannusten vertailua. Kaasu on kuitenkin tankkausasemallamme aina myyty kilogrammoina, kuten teemme jatkossakin.

Litrahintojen poistamisen syy on 7. joulukuuta voimaan tullut määräys koskien vaihtoehtoisten polttoaineiden vertailuhintojen esittämistä. Määräys kytkeytyy EU:n jakeluinfradirektiiviin, ja sen mukaan uusi sallittu muoto vertailuhinnoille olisi €/100 km. Tämä olisi 100 kilometrin ajon laskennallinen euromääräinen kustannus, joka perustuisi todellisten, keskenään vertailukelpoisten autojen tyyppihyväksymiskulutukseen sekä polttoaineiden markkinahintoihin.

Suomen Kaasuenergia ei ainakaan toistaiseksi aio käyttää uutta sallittua tapaa esittää vertailuhintoja.

Teimme palautteen antamisen helpoksi     

Asemallamme on hintamuutoksen lisäksi muutakin uutta. Olemme nimittäin lisänneet jakelumittariin QR-koodit, joiden avulla kuka tahansa voi antaa meille palautetta asemasta. Kun QR-koodin lukee puhelimella, aukeaa puhelimen näytölle yksinkertainen avoin kenttä palautetta varten.

QR-koodi on tarkoitettu palautteeseen, johon reagoimisella ei ole välitön kiire. Otamme mielellämme vastaan esimerkiksi kehitysideoita tai tietoa mahdollisista puutteista asemalla. Kehuja saa toki antaa myös.

Jokainen koodin avulla annettu palaute saavuttaa henkilökuntamme, ja ne kaikki luetaan.

Kiireellisissä asioissa olettehan yhteydessä valvomoomme, numeroon 09 5849 5570.

Hyvää joulun odotusta,

Suomen Kaasuenergian tankkaustiimi